Super 3-D Noah's Ark (1994) - Ja Herra sanoi: "Tulkoon surkea Wolfenstein-klooni"

Edellinen lisenssipeliseikkailuni jätti sieluuni arvet, jotka tuskin koskaan katoavat. Bloggausten välissä oli pakko pelata jotain oikeasti hyvää. Outcast: Second Contactin kanssa vietetyn viikonlopun jälkeen kelpaakin sukeltaa taas syvälle suohon. Tällä kertaa pelintekijöiden limaisissa käsissä on kirjalisensseistä vanhin: Raamattu.

Joskus neljännellä luokalla törmäsin kaverini luona aivan ainutlaatuiseen NES-peliin. Pelikasetti oli väritykseltään paljon tummempi kuin Nintendon viralliset julkaisut ja kannessa oli komeasti piirretty kuva jostain partahemmosta. Itse peli oli kolmen markan Boulder Dash -klooni, mutta enhän minä sitä silloin tiennyt. Lisäksi kenttien välissä oli tosi hienoja kuvia, jotka veivät tarinaa eteenpäin. Pelasimme peliä kaverini luona viikkokausia. Muistaakseni siinä oli kenttiä ihan helvetisti.

Pari vuosikymmentä myöhemmin vanhoja NES-pelejä pelatessani törmäsin tekeleeseen uudestaan. Sen nimi oli Exodus: Journey to the Promised Land ja se kertoi Mooseksen tarinan. Pikatesti pelin parissa osoitti sen hirveäksi kikkareeksi, mutta herätti samalla kiinnostuksen tekijöihin. Raamatun tarinat eivät ole peleissä mitenkään hirveän käytettyä matskua, joten pelin tehneellä firmalla saattaisi olla luettelossaan muitakin helmiä.

 

Exoduksen kansi teki aikoinaan nuoreen Mikkoon suuren vaikutuksen.

Niin löysin Wisdom Treen, maailman kenties ainoan vain kristillisiä pelejä tekevän firman. Wisdom Tree on edelleen pystyssä, mutta viime vuosina julkaisutoiminta on ollut hiljaista. 1990-luvulla yhtiö löysi hienon markkinaraon. Se tuotti pelejä aikansa suosituille konsoleille (pääasiassa Nintendolle), mutta ei koskaan maksanut virallisia lisenssejä. Tämä selittää kaverini pelikasetin oudon ulkonäön. Pelejä ei myyty ollenkaan virallisissa pelikaupoissa, koska Nintendo uhkaili toimitusten lopettamisella, jos kaupat myisivät epävirallista tavaraa. Tämä ei Wisdom Treetä estänyt. Pelit pistettiin myyntiin kristillisiin kirjakauppoihin ja kassa kilisi. Firman ensimmäinen peli Bible Adventures (superkökkö Super Mario Bros. 2 -klooni) myi yli 350 000 kappaletta, mikä oli epäviralliselle julkaisulle aivan huikea määrä.

Nykyään monet Wisdom Treen pelit nauttivat jonkinlaista kulttimainetta, lähinnä kökköytensä takia. Minun piti ensin tehdä kirjoitus upean kämäisestä Bible Adventuresista, mutta sitten Korkeampi Voima (nimeltään Kohdennettu Markkinointi) puuttui peliin. Bongasin mainoksen, jossa mainostettiin eeppistä Super 3-D Noah's Arkia alle kahdella eurolla. Kukapa voisi vastustaa kiusausta? Noh, varmaan kaikki muut paitsi minä.

 

Pomot herättävät pelkoa jo pelkillä nimillään.

Super 3-D Noah's Ark julkaistiin alunperin Super Nintendolle, mutta Herran armosta sitä saa nykyään myös suoraan Steamista. Peli Wolfenstein 3D:n pelimoottorilla tehty first person shooter (FPS), jossa Nooa (Raamatusta tuttu) yrittää saada villiintyneet eläimet taltutettua syöttämällä näille ruokaa. Siinäpä on oikeastaan sanottu kaikki olennainen tästä teoksesta. Peli ei varsinaisesti monipuolisuudella mässäile.

No jos minä nyt kuitenkin yritän purkaa tätä edes vähän enemmän. Kyllä Ukko-Nooa sen ehdottomasti ansaitsee. Super 3-D Noah's Ark alkaa siitä kuuluisasta Raamatun kohdasta (1. fan. Fic. Moos. Kirj.), jossa arkilla seilaamista on jäljellä enää kuusi episod... päivää. Jostain syystä arkissa matkanneet eläimet päättävät tehdä paikasta oman Ruotsin laivansa ja alkavat riehumaan. Niinpä Nooan täytyy olla mies, tarttua ritsaan ja taltuttaa eläimet ampumalla ruokaa niiden suuhun. Ihan niin kuin Isossa Kirjassa kerrotaan.

 

Eläimet ovat karanneet. Ritsa esiin!

Sanoin aikaisemmin, että Noah on Wolfenstein 3D:n pelimoottorilla tehty. Oikeasti tarkoitin, että se on Wolfenstein 3D:n Noah Total Conversion (ne on niinku modeja, nuoret). Tässä versiossa B.J Blazkowicz, on Nooa ja Hitlerit sekä hakaristit on korvattu Nooan ja (jostain syystä) apinan pärstäkuvilla. Nooan vaimokin (ilmeisesti) on päässyt seinäkoristeeksi. ”Vihollisina” Nooa kohtaa mm. vuohia (koirat), jotain mälliä sylkeviä lampaita (ruskeapukuiset natsit) sekä jotain mälliä sylkeviä strutseja (siniset natsit). Myöhemmin pelissä tulee vielä vastaan mälliä sylkeviä kauriita. Ja härkiä. Ai mitä? No joo joo, nekin sylkevät mälliä.

Peli on jaettu kuuteen episodiin ja jokaisen lopussa odottaa eeppinen loppuvastus, joiden nimet ovat kuin paskasta lastenkirjasta. Vihollisina ne ovat samanlaisia kuin muutkin, mutta kestävät vain enemmän luot... siemeniä. Tai hedelmiä vai mitä helvettiä tässä nyt ammutaankaan. Jokainen kenttä on hieman erikokoinen sokkelo, josta pitää löytää ulos. Joskus ulospääsyn vaaditaan myös parin avaimen löytäminen. Siinä sokkeloita kompatessa sitten räiskitään mällielukoita ritstalla (pistooli), vähän nopeammalla ritsalla (konepistooli) ja nopeimmalla ritsalla (minigun).

 

Arkin nurkista löytyy kysymyskääröjä, joilla voi testata Raamattu-tietouttaan.

Pelin yksinkertaisuuden vielä kestää, koska itse pelaaminen on tosi hauskaa. No VITSI VITSI. Peli on kaikinpuolin kauheaa pelattavaa. Periaatteessa se toimii kuin mikä tahansa jurakauden 3D-räiskintä, mutta jostain syystä vaikeustaso on vedetty täysin ihmeellisiin sfääreihin. Pelasin kaksi ensimmäistä episodia normal-vaikeustasolla. Kuolin jo toisessa kentässä enemmän kuin Dark Soulsissa koko ekalla kierroksella. Ornstein & Smough ovat ihan paperia Mällilampaiden rinnalla. Pari kunnon sylkäisyä ja Nooa puree arkin lattiaa. Vaikeustason laskeminen super easylle lähinnä pitkitti kärsimystä muutamilla sekunneilla. Viholliset on yleensä vielä sijoitettu halpamaisesti nurkkien taakse, salahuoneisiin ja muihin piilopaikkoihin. Tämä on juuri sitä pahinta ysärisuunnittelua suoraan helvetistä.

Graafinen toteutus tarjoaa muutamia riemun kiljahduksia. Wolfensteinin moottorilla tehdyt pelit eivät juuri kenttien monipuolisuudella juhli, koska tarjolla on vain suorakulmaisista palikoista rakennettuja käytäviä ja muutamia kalusteita. Noah's Ark paikkaa monipuolisuuden puutetta monilla erivärisillä seinillä. Varsinkin viimeisen episodin villeistä visioista olisi David Lynchkin ylpeä. Jostain syystä Nooan arkista löytyy esimerkiksi huoneita, jotka on vuorattu kokonaan punaisilla verhoilla. Odotin koko ajan, että jostain ilmestyy hassusti puhuva kääpiö. Myös hohtavan vihreitä seiniä löytyy. Ehkä se on sitä smegmaa, mitä eläimet sylkevät Nooan päälle? Erikseen pitää mainita vielä pelin suorastaan loisteliaan köpöinen soundtrack, joka saa aina hyvälle tuulelle. Tämän säveltäjä on oikea nero!

 

Redrum! Redrum!

Jaksoin pelata kaksi kokonaista episodia, jonka jälkeen selailin muut nopeasti läpi. Roskapelinä Super 3-D Noah's Ark on liian tylsä, mutta kyllä siitä alle kahdella eurolla muutamat hyvät naurut sai. Pelin viihdyttävintä antia on ehdottomasti audiovisuaalinen toteutus, mutta itse pelaaminen saa vain kaipaamaan vahvaa ehtoollisviiniä.

En suosittele peliä kenellekään. Onneksi tämäkin on nyt teidän puolestanne pelattu.