Joulu on hienoa aikaa. Silloin
kuunnellaan joululauluja, syödään pipareita, juodaan liian vahvaa
glögiä sekä katsotaan klassisia jouluelokuvia kuten Die Hard,
Gremlins ja Isäni on Turbomies. Pelien osalta omistan yleensä
joulun ajan laadukkaille klassikkojulkaisulle.
Tämä postaus ei käsittele niitä.
Lemmingsien jouluversion lisäksi
minulla ei ollut oikein mitään käsitystä joulupeleistä, joten
laitoin hakukoneen laulamaan. Hakutulosten suosta valikoitui kolme
kökkärettä.
Ho-ho-ho o-ou! Paha lumiukko on
varastanut kaikki lahjat, kidnapannut tontut ja ollut muutenkin ilkeä
paskiainen. Joulupukilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä
ajojahtiin. This christmas Santa is coming... to kick your Ass! (Jos
jotakin mainosfirmaa kiinnostaa palkata minut sloganien
kirjoittajaksi, niin ottakaa ihmeessä yhteyttä!)
Daze Before Christmas julkaistiin Sega
Mega Drivelle ja Super Nintendolle. Sen takaa löytyy norjalainen
Funcom, joka tuli myöhemmin tunnetuksi mm. Anarchy Online -mörpistä
ja The Longest Journey -seikkailupeleistä. Yhtiön tuorein tuotos on
Conan Exiles, varsin hyvin menestynyt moninpeli Conan Barbaarin
maailmassa. Daze Before Christmas oli Funcomin ensimmäisiä pelejä.
"Do you wanna kill a snowmaaaan?"
Daze on ajan hengen mukaisesti melko
perinteinen 2D-tasoloikka. Joulupukki loikkii, poimii lahjapaketteja
ja ampuu vihollisia ilmeisesti taikuudella. Taikuus muuttaa pahat
pingviinit, rotat sun muut lahjapaketeiksi, jotka pukki kerää
tietysti talteen. Toisista paketeista pelastetaan pukin apureita.
Silloin tällöin kaavaa rikotaan yksinkertaisilla lentelykentillä,
joissa pukin reki viilettää taivaalla ja tiputtelee lahjapaketteja
savupiippuihin.
Pelin omaperäisin koukku on se, että
kahvia juomalla (kahviaddikti ei hyväksy tällaista
kahvivastaisuutta) pukki muuttuu pahaksi kaksoisolennoksi,
Anti-Clausiksi. Paha Pukki hakkaa vihollisia lahjasäkillä jo
kuolematon. Käytännössä kyseessä on siis vinkeällä graafisella
efektillä varustettu Super Marion tähti. Anti-Pukilla paukuttaminen
on kyllä ihan hauskaa, sille olisi voinut omistaa kokonaisia
kenttiäkin.
Anti-Clausilla on isot säkit.
Graafinen on toteutus on
SNES-standardeilla ihan ok ja kontrollit toimivat kuten pitääkin.
Ääniraitaa koostuu muutamista ääniefekteistä sekä tutuista
ärsyttävistä joululauluista, joita on tulkittu hieman uusiksi.
Näin tasohyppelyveteraanille vaikeustaso on ainakin ensimmäisen
kymmenen kentän perusteella sieltä helpommasta päästä. Tosin
7-vuotias poikani, joka pelaa sujuvasti Metroideja ja Zeldoja ei
meinannut päästä viidettä kenttää pidemmälle. Nuoriso on
pilalla.
Jo ensimmäisen kymmenen minuutin
aikana minulle kävi selväksi, että Daze Before Christmas on ihan
väärä peli tähän blogiin. Se ei ole varsinaisesti hyvä, muttei
tarpeeksi huonokaan, jotta siitä saisi sellaisia kiksejä. Tällaisia
keskinkertaisia loikintoja on 16-bittisille koneille kasapäin.
Ensimmäinen peli oli siis pieni huti,
mutta en luovu toivosta. Pakkohan joulupeleistä on kunnon ryönääkin
löytyä!
No niin, nyt lähtee! Joulupäivään on enää yksi yö ja lapset odottavat jo innoissaan Pukkia ja lahjoja. Pahuuden pahimmassa pahapaikassa elävä keiju (tai velho tai mikä helvetti se nyt onkaan) nimeltään Nilam ei kuitenkaan tykkää, kun lapsilla on kivaa. Niinpä hän vangitsee Joulupukin taikamaailmaan. Buhahaha! Siitäs saitte, senkin lapset! Pelaajan tehtävä on ohjastaa Pukki ulos taikamaailmasta.
Santa Claus Saves The Earth on
liettualaisen Ivolgamuksen kehittämä tasohyppelypeli. Se
julkaistiin alunperin ensimmäiselle PlayStationille ja portattiin
yleisön pyynnöistä huolimatta myöhemmin Game Boy Advancelle. Minä
testasin GBA-versiota, koska sain sen käsiini helpommin. Videoiden
perusteella versiot eroavat lähinnä audiovisuaaliselta
totetutukseltaan, joka on GBA-versiossa Pleikkaria köpöisempää.
Tämä tietysti sopii minulle vallan mainiosti.
Kaunista.
Jo ensi
minuuteilta lähtien on selvää, ettei nyt olla tekemisissä minkään
laatuteoksen kanssa. Peli näyttää suoraan sanoen aivan hirveältä
oksennukselta ja välitön ensireaktio on huutaa ja laittaa peli
äkkiä kiinni. Kun sitä sitten vihdoin uskaltautuu pelaamaan, niin
peruskuvio on nähty minuutissa. Pukki etsii vaihtelevan kokoisista
kentistä avaimia, joiden avulla hän pääsee seuraavaan kenttään.
Muutaman kentän välein taistellaan myös eeppisiä pomoja vastaan.
Siinäpä se.
Keskinkertaisesta ryönästä Santa
Claus Saves the Earth (tai muodikkaasti lyhentäen SCSTE) erottuu
riemukkaalla toteutuksellaan. Taikamaailma on todellakin nimensä
mukainen nimittäin jo ensimmäisissä kentissä seikkaillaan mm.
luolassa (jonka seinällä on kaappikelloja ja pelletauluja),
jonkinlaisessa tehtaassa (jonka ikkunasta näkyy... ööö...
pyramidit) sekä viidakossa. Logiikkaa on turha hakea yhtään
mistään.
Myös vastaan tulevat viholliset ovat
aivan mahtavia. Ensimmäisessä kentässä hakataan luolamiehiä,
toisessa nähdään jo gangstereita! En tiedä kuka on vastuussa
vihollisten suunnittelusta ja piirtämisestä, mutta hänelle pitäisi
ehdottomasti antaa mitalli. Tai kymmenen. Kaikki oliot ovat niin
käsittämättömän typerän näköisiä pallinaamoja, että niistä
tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Suosikkini on sininen ”lintu”,
joka aiheutti ensinäkemisellä ”VOI HYVÄ LUOJA MIKÄ TUO ON”
-reaktion. Jos silmiänsä oikein siristää, niin siitä
mössökasasta voi ehkä erottaa... jotain. Näitä upeita luomuksia
joulupukki hakkaa säkillään. Lisäksi maastosta voi kerätä
heiteltäviä lumipalloja (joita ilmeisesti säilytetään
tennispallotuubissa), omenoita tai karkkeja. Täytyy myöntää, että
Magnum .44 olisi piristänyt menoa kummasti.
Valitsen "end."
Peli ansaitsee myös erityismaininnan
kertakaikkisen upeasta musiikista. Jokainen biisi on selkeästi
suunniteltu kirurgimaisella tarkkuudella kiduttamaan kuuntelijansa
tärykalvoja niin pahasti, että psykoosi on koko ajan nurkan takana.
Erityismaininta menee toisen kentän taustabiisille, joka kuulostaa
siltä, kuin jonkun kissa kävelisi syntikan yli. Tämä on taidetta.
Taidetta! KUUNNELKAA VAIKKA ITSE!!!111
Suosittelen Santa Claus
Saves The Earthia varauksettomasti kaveriporukan peli-illan
piristäjäksi. Sen kaverina on hyvä nauttia pullollinen vaikkapa
Jallua. Ho ho houuu!
Elf Bowling on peli, jossa Joulupukki
keilaa tonttuja kumoon. Siinäpä se. Kiitos, hyvää yötä!
Yllä oleva kuvaus olisi oikeasti ihan
riittävä, mutta peli ansaitsee enemmänkin. Elf Bowling aloitti
elämänsä vuonna 1998 kiertävänä sähköpostina. Joskus muinoin
oli aika, jolloin ihmiset oikeasti lähettelivät toisilleen
pikkupelejä sähköpostilla ja niistä saatiin sitten paljon iloa
ja/tai surua työpäivään. Nykyään tietoturva-asiantuntijat
saisivat moisesta toiminnasta vähintään sydänkohtauksen.
Tonttukeilailu on siitä
mielenkiintoinen tuote, ettei sen alunperinkään pitänyt olla muuta
kuin mainos sen kehittäneelle firmalle, Nvisionille. Firma keksi
näppärän markkinointitaktiikan ja laski Elf Bowlingin tietoverkon
vapaille vesille. Peli levisi sähköpostin välityksellä nopeammin
kuin tuhkarokko Pohjanmaalla. Tätä tonttuilua on oikeasti pelanneet
miljoonat ihmiset. Yhtä aikaa Elf Bowlingin kanssa levisi huhu, että
peli sisältää jonkinlaisen viruksen tai vakoiluohjelman. Nämä
huhut osottautuivat myöhemmin perättömiksi.
Tähän päivään
mennessä Elf Bowlingia on julkaistu ainakin seitsemän (7!) osaa ja
lisäksi siitä on tehty elokuva. Ihan oikeasti. Löysin alkuperäisen
pelin EXE-tiedoston netin syövereistä, mutten kovasta säädöstä
huolimatta saanut sitä toimimaan koneellani. Niinpä katsastin pelin
(epävirallisen) GBA-version, jossa on bonuksena mukana myös Elf
Bowling 2.
Ho ho ho, eat that!
Elf Bowlingin ensimmäinen osa on
todellakin vain Joulupukki keilaamassa tonttuja. Palloa heitetään
kymmenen kiekkaa ja sitten katsotaan pisteet, siinä se. Menoa
maustetaan tonttujen höpinöillä (”Is that all the balls you've
got?”) ja hassuilla graafisilla jipoilla. Yhdessä vaiheessa
keiloja nosteleva kone repi vahingossa yhdeltä tontulta pään irti.
Täytyy myöntää, että naurahdin.
Pelimekaanisesti liikutaan äärimmäisen
simppeleillä vesillä. Ruudun alareunassa liikkuu mittari ja
pelaajan tarkoitus on painaa nappia oikeaan aikaan, jotta pallo
lähtee parhaaseen mahdolliseen suuntaan. Pelissä on yksi sweet
spot, johon osumalla saa aina täyskaadon. Muita kikkoja en pelistä
parinkymmenen minuutin testaamisella löytänyt ja olisin yllättynyt,
jos sellaisia olisi.
Jatko-osa muuttaa konseptia enemmän
helvetillisen curlingin suuntaan. Pukki kilpailee Dingle-nimisen
hepun kanssa ja heittelee tonttuja kolmen erän verran. Tontut ovat
pukeutuneet vain alushousuihin, jotka toimivat ritsoina, joilla
tontut ammutaan radalle. Tietysti. Pelin voittaa se, joka on saanut
enemmän tonttuja paremmille pistepaikoille. Jos natiaisen viskaa
liian kovaa, se lentää suoraan hain kitaan. Liian hidas heitto taas
jää muuten vaan ilman pisteitä. Vihollisen tonttuja voi myös
töniä omalla vuorollaan radalta pois, jos oikein tuuri käy.
Tonttujen oikeuksien puolesta!
Molemmat Tonttukeilailut viihdyttivät
toteutuksellaan muutamia minuutteja, ennen kuin mielen valtasi
tylsyys. Tonttujen tietty anarkia on kyllä hauskaa ja siitä saisi
paljon enemmänkin irti. Ehkä jatko-osat vievät hommaa pidemmälle,
mutten todellakaan ala niitä testaamaan. Rajansa kaikella.
Lopuksi lukuvinkki: Medium.comista
löytyy erinomainen artikkeli ensimmäisen Elf Bowlingin historiasta.
Sen lukeminen oli paljon hauskempaa kuin itse pelin pelaaminen.
