Blogissa on ollut viime kuukausina hiljaista. Syy on oikeastaan aika masentava, sillä se pieni minulle suotu peliaika on mennyt puhtaasti laadukkaiden teosten parissa. Nyt kun kesäloma on jo ohi, on aika palata jälleen tarpomaan tutussa töhnäsuossa. Mutta töiden tekemisen lisäksi pelaan myös huonoja pelejä.
Ja mikäs sen parempi tapa palata bloggauksen pariin kuin ottaa käsittelyyn todelliset Suomi-pelien klassikot!
"VÄÄRÄ BAIGGA!"
1990-luvun alkupuolella jokaisesta peli-PC:ssä löytyi ainakin Leisure Suit Larry (porvareilla remake) ja Doom (shareware-versio). Lisäksi siellä c:\pelit -kansiosta löytyi todennäköisesti kansio "inva" ja sen sisältä todellinen Suomi-pelien kulttiklassikko Inva-Taxi.
Ennen kuin suomalaisella peliteollisuudella oli Remedy, Rovio ja SuperCell, sillä oli Åkesoft. Tämän mystisyyden verhoon kietoutuneen pelifirman tekijöitä ei vieläkään tunneta ja ehkä se on heidän itsenstä kannalta ihan hyvä. Åkesoft julkaisi 1990-luvun puolivälissä muutaman vuoden aikana kourallisen erilaisia huumoripainotteisia (tai noh, "huumori") pelejä (tai noh, "pelejä").
Åkesoftin kuuluisin tuotos on Inva-taxi. Monet suomalaiset teinit ovat viettäneet nuoruudessaan monia hillittömän hauskoja hetkiä pelin parissa. Inva-taxin pelaaminen nykyisten some-kohujen ja kärkkään julkisen keskustelun aikana tuntuu jotenkin erityisen irvokkaalta. On mielenkiintoista ajatella, että minäkin oikeasti joskus nauroin tälle pelille. Nauran minä toki nytkin, mutta naurussa on huomattavasti epäuskoisempi "ei jumalauta" -sävy.
Åkesoft kuoli yhtä nopeasti kuin syntyikin. Pelintekijät veivät huumorinsa liian pitkälle Bepa Quest -pelissä, jonka lopussa ruudulle läväytettiin koulukiusatun lapsen puhelinnumero. Paska lensi tuulettimeen ja Åkesoft siirtyi oikeussalin kautta historiaan. Kiusaamissävytteinen henki leijuu Inva-taxinkin yllä, mutta se menee varmasti tekijöiden teiniyden piikkiin.
Pelinä Inva-taxi on äärimmäisen yksinkertainen. Pelaaja toimii inva-taxin kuskina, jonka tarkoituksena on kuskata asiakkaat heidän haluamiinsa paikkoihin. Peliruutuna toimii kartta, josta sitten kliksutellaan eri paikkoja asiakkaiden toiveiden mukaan. Jos määränpää osuu oikein, tilille kilahtaa rahaa. Jos klikkaa väärin, menettää emälän. Kolmen emälän jälkeen peli loppuu.
Pelissä on myös eeppinen taustatarina, jota en todellakaan jaksa kirjoittaa auki. Annan pelin kertoa sen itse:
Inva-taxin varsinainen "koukku" on sen toteutus. Kaikesta paistaa läpi aikamoinen tekemisen meininki. Grafiikka on piirretty kolmessa minuutissa Paintilla ja se luo pelille varsin upean ja omalaatuisen ilmeen. Varsinkin karttaruutu on upea ja sitä unohtuu helposti ihastelemaan useaksi sekunniksi. Ihan kaikkea grafiikkaa ei ole jaksettu piirtää itse. Aina kun taksi ajaa määränpäähänsä, ruutuun vilahtaa Leisure Suit Larrysta pöllitty baarin piha. Vanha legendaarinen seikkailupelifirma Sierra olisi varmaan kunnianosoituksesta mielissään.
Graafisen toteutuksen lisäksi myös äänipuoli loistaa. Junnaava epävireinen musiikki kaivautuu aivojen syvimpiin sokkeloihin ja jää sinne soimaan päiväkausiksi. Digitoidut puheet saa todella vaikuttavasti kuulumaan jopa PC-piipperistä ilman kallista äänikorttia! Sillä ei oikeasti ole tietenkään mitään väliä, koska asiakkaiden puhe on tarkoituksellisesti epäselvää mongerrusta (koska kato invat hei hehehehahahah). Pelin "haaste" syntyy siis siitä, saako pelaaja selvää asiakkaiden puheesta.
Ja... niin, siinäpä se. Inva-taxista on vaikea sanoa enempää, koska kukaan tuskin jaksaa pelata sitä paria minuuttia pidempään. Muistan jo omasta nuoruudestani sen, että Inva-taxista puhuttiin paljon enenmmän kuin sitä pelattiin. Pelillä on ehkä nykyään jonkinlaista kulttiarvoa. Nykypelaajat saattavat hetken naureskella pelin köpöiselle toteutukselle ja anarkistisuudelle. Sen verran kuitenkin haluan uskoa ihmisiin, että vammaisille nauraminen ei enää nykyään ole yhtä hauskaa, kuin se oli minun nuoruudessani. Tai en minä tiedä. Ehkä tällaisen huumorin viljely kuuluu teiniyteen. Tekeehän sitä aikuisetkin, mutta vaan huomattavasti matalammalla profiililla.
"PRRKELE SÄ KUOLET HETI!"
Inva-taxi oli aikoinaan sen kokoinen ilmiö, että se synnytti ainakin yhden jäljittelijän. Separila ottaa Inva-taxin idean ja pelimekaniikan ja tekee vain kaiken isommin. Tällä kertaa taksikuskin sijaan pelaaja on hoitaja, joka saattaa asiakkaita oikeisiin huoneisiin. Separilan takana on pelifirma nimeltään Fable Machine. Toisin kuin Åkesoft, Separilan tekijät eivät pyri millään tavalla salaamaan henkilöllisyyttään. Pelin readme -tiedosto kertoo seuraavaa:
FABLE MACHINE on perustettu 23.1.1998 ja sen tavoitteena on tehdä kerros kerrokselta hienompia ja parempia pelejä. Separila on FABLE MACHINEN ensimmäinen peli. Olemme kaikki 14-vuotiaita ja asumme Mäntsälässä.
Pelinä Separila on täsmälleen samaa paskaa kuin Inva-taxikin. Pelin huumori on täsmälleen samanlaista kuin esikuvansa (ihihihi separit o hauskoja eheheheh ahahaha). Itse asiassa peli on matkimisessaan niin hyvä, että vuosia minä luulin Separilan olleen myös Åkesoftin peli.
Pelimekaanisesti eroja on muutama. Yhden karttaruudun sijaan Separila on jaettu kolmeen eri osaan ja mahdollisia määränpäitä on moninkertaisesti enemmän. Lisäksi Separilassa ei kerätä rahaa, vaan taistellaan selviytymisestä. Asikkaat ovat hyvin kiitollisia päästessään haluamaansa paikkaan, mutta epäonnistumista ei todellakaan katsota hyvällä. Jos pelaaja klikkaa väärää paikkaa, on edessä välitön ja väkivaltainen kuolema. Nämä kuolemaruudut ovat ehdottomasti pelin hienointa antia kaikessa hölmöydessään.
Separila siis otti Inva-taxin konseptin ja laajensi sitä. Kaikkien onneksi tämä konsepti ei koskaan kehittynyt tätä pidemmälle. Rehellisesti sanoen jaksoin pelata molempia pelejä yhteensä ehkä kymmenisen minuuttia, ennen kuin oli pakko ottaa puhdistava suihku. Jo pelkästään Separilan toimimaan saamiseen meni pidempi aika kuin pelien pelaamiseen. Siinä mielessä kokemus oli ilahduttavan vanhanaikainen.
En suosittele näitä pelejä kenellekään. Jos nyt väkisin haluaa sivistää itseään näillä Suomi-pelien pimeän ajan klassikoilla, niin parin minuutin Youtube-video varmasti riittää.
